Laajavuoren koulun alueelle kerrostaloja

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Laajavuoren koulun alueelle kerrostaloja

Viesti  freelancer lähetetty Ma 26 Tammi 2009 - 12:43

Vantaan kaupungin suunnitelmissa on homevaurioista kärsivän Laajavuoren koulun purkaminen ja sen tilalle tarkoituksena rakentaa asuinkerrostaloja. Myös Martinlaakson koulun ja lukion koulurakenuksen purkamista oli suunnitelmissa väläytelty.

Kaikessa suunnittelussa niin korjaus- kuin täydennysrakentamisen osalta tulee aivan ensisijaisesti huomioida Martinlaakso alueellisena kokonaisuutena. Martinlaakso rakennettiin aluerakennussopimuksella pääosin 1970-luvulla luonnonläheiseksi, yleisilmeeltään yhtenäiseksi ja väljästi rakennetuksi kerrostalovaltaiseksi lähiöksi tietylle asukasmäärälle ja sitä vastaavalle liikennekapasiteetille. Nämä periaatteet tulee asumisviihtyvyydenkin kannalta säilyttää myös vastaisuudessa.

Erityisesti on huomioitava, että Martinlaakson koulun ja lukion rakennus on Suomessa ensimmäinen peruskouluperiaatteen mukaan rakennettu koulu. Sen arkkitehtooninen ja historiallinen arvo edellyttävät koulurakennuksen säilyttämistä, jolloin ainoina vaihtoehtoina ovat tarvittavat peruskorjaustoimenpiteet. Koulurakennuksen säilyttämistä ovat myös maamme tunnetut arkkitehditkin kannattaneet. Peruskorjauksien jälkeen on lukion opetus palautettava takaisin sen alkuperäisiin tiloihin, koska Martinlaakson lukio tunnetaan tasokkaasta opetuksesta ja hyvistä oppimistuloksista.

Laajavuoren koulussa esiintyneiden homeongelmien vuoksi on kaupungin elimissä päätetty koulurakennuksen purkaminen, mutta ei uuden rakentamista tilalle. Sensijaan on ehdotettu koulun alueelle rakennettavaksi asuinkerrostaloja. Tämä on vastoin alueen alkuperäistä kaavoitusperiaatetta – koko Laajavuoren alue, käsittäen myös koulujen ja suurelta osin myös keskeisten asuinrakennusten alueet, on jo alunperin tarkoitettu säilytettäväksi täysin autoilulta vapaana alueena.

Asuinkerrostalojen rakentaminen koulun tontille ei mitenkään voi toteutua, koska silloin rikkoutuvat edellä mainitut periaatteet. Asuinkerrostalon autoliikenne jouduttaisiin ohjaamaan kävelyteiksi rauhoitettujen alueiden poikki aiheuttamalla näin vaaratilanteita tähän asti turvallisena pidetyllä kävelyteiden reunustamalla keskusta-alueella. Mikäli (kun) Laajavuoren koulu puretaan on se palautettava uudelleen rakennettuna alkuperäiselle paikalleen, koska alueelle muuttaa ikääntyvän väestön poistuessa uusia nuoria pareja, jotka tarvitsevat myös koulupalveluja. Tätä puolustaa myös se, että Sosiaali- ja terveystoimen asukasillassa 16.10.2007 esitetty päivähoidon tarve on pitemmälläkin tähtäimellä katsottuna nousujohteinen.

Aluetoimikunta on jo vaatinut kouluvaihtoehtojen huolellista tutkimista. On huomioitava koulujen liikuntapalveluiden tarpeet. Se edellyttää, että nykyinen Laajavuoren koulun ja Martinlaakson koulun välinen pallokenttäalue säilytetään mahdollisimman tarkoin ennallaan ja nykyisen kokoisena.

Alkuperäisen kaavan mukaan Martinlaakson alueen perustamisen yhteydessä syntynyt Laajaniityntien aukio on ehdottomasti säilytettävä täysin nykyisessä muodossaan. Aukio jouduttaisiin mitä todennäköisimmin tuhoamaan asuintaloon vievän liikenteen vuoksi. On muistettava, että Laajaniityntien aukiolla sijaitsee Martinlaakson perustamisen yhteydessä pystytetty perussalko (lipputanko) ja graniittilohkareeseen kiinnitetty aluerakentajayhtiön muistokilpi, jotka vaativat arvoisensa ympäristön. Lisäksi sen äärellä on jo vietetty perinteisiä alueellisia juhlatilaisuuksia.

freelancer

Viestien lukumäärä: 11
Registration date: 10.10.2007

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa